Savon Barbaarit

Savon Barbaarit ry on perustetty tammikuussa 1995,
tuolloin perustajajäseniä oli 20. Ensimmäisellä salilla oli pinta-alaa
noin 60 neliötä ja nykyisellään 120 neliömetriä. Aktiivisia jäseniä
40 henkilöä sekä lisäksi kannattajajäsenet.

Tällä hetkellä sali sijaitsee Teknian tiloissa ja seuran puheenjohtajana
toimii Kari Turunen (041-4483605), sihteerinä Toni Jormalainen (040-5261332)
ja yleisenä puuhamiehenä ja kirstunvartijana Jukka Hartikainen (0400-700610).

Jäsenistö koostuu 20-50 vuotiaista eri alojen ammattilaisista,
joten salin tarvikehankinnat ja huoltotyöt sujuvat oman porukan kesken.

Seuran toiminta rahoitetaan lähinnä kuukausimaksuilla.
Välinehankintojen vuoksi kartutetaan yhteistä kassaa myös
talkootöillä ja sponsorituella.

Yhteisestä kassasta seura tukee ja kannustaa myös niitä henkilöitä
jotka haluavat kilpailla; voimamies-, voimanosto-, kehonrakennus-
ja kädenvääntökisoissa. Seura panostaa pääasiassa voimamieskisoihin,
sekä järjestäen niitä että osallistuen.

Barbaarien riveissä treenaa myös Juha Räsänen, niittäen seuralle mainetta
voitettuaan mm. SM-99 kolmas, SM 2000 kolmas, Joukkuepari EM 2000 toinen.
Pikku-Jussimme on pärjännyt myös maailmalla, ei vähempää kuin American Hercules 2000.

Sekä voimamieskisoja että lajiharjoittelua varten Barbaareilla on laaja skaala välineitä:
pyöreät kivet 100kg - 180kg, voimaporras, gonanpyörä jne. Välineillä käy harjoittelemassa
myös seuran ulkopuolisia voimamiehiä. Eli jos olet kiinnostunut voimamieskilpailuista,
tule mukaan lajiharjoitteluun.

Suurin osa porukasta treenaa kuitenkin omaksi ilokseen. Unohtamatta sosiaalista
puolta yhteishenkeä ylläpidetään erilaisin yhteisin tapahtumin.
Perinteisiin kuuluu mm. vuosittaiset yleisurheiluolympialaiset.

 

Savon Barbaarit ry
Savilahdentie 6 L 30
70210 Kuopio